TYÖPAIKAT
Åbergin Linja on työpaikkana iloinen perheyhtiö, jossa kaikki tuntevat toisensa. 90% henkilökunnastamme suosittelee yritystä työpaikkana paljon tai erittäin paljon.
Työvuorosuunnittelussa pyrimme huomioimaan toiveet ja esim. pelkkien arkivuorojen ajaminen on mahdollista. Meille on tärkeää, että vuorotyöstä huolimatta jokaisella on mahdollisuus harrastaa ja viettää omaa aikaa.
Åbergin Linja on perheyritys, jolle henkilökunta on tärkein asia. Uusimman henkilökuntakyselyn perusteella lähes 90% henkilökunnasta suosittelee Åbergin Linjaa työpaikkana paljon tai erittäin paljon.
Uudistuvan kaluston myötä HSL:n linjaliikenteestämme ajetaan sähköbusseilla yli 70%. Toimipisteemme sijaitsevat Finnoossa ja Koskelossa. Liikennöintisopimuksemme ovat voimassa vuoteen 2030 saakka, työtä on siis tarjolla koko vuosikymmeneksi, ilman pelkoa kilpailutustappioista.
Åbergin Linjalla on myös oma koulutuskeskus, joten kauttamme on mahdollisuus suorittaa ammattipätevyyskoulutuksia.
AVOIN TYÖHAKEMUS
Tällä hetkellä rekrytointi ei ole käynnissä.
Voit jättää yhteystietosi meille. Työvoiman tarpeen syntyessä kontaktoimme yhteystietonsa jättäneitä.
Säilytämme yhteystietoja yhden vuoden ajan ja sen jälkeen poistamme tiedot järjestelmästämme.